Sorry seems to be the hardest word

Kuningas Philippe sanoi viime viikolla ”a” sanan, tai ainakin melkein sanoi.  Joidenkin mielestä sekin oli liikaa ja joidenkin muiden mielestä taas liian vähän sanottu. 

🙏

Philippe ja Mathilde saapuivat maanantaina 13.6. kotiin ensimmäiseltä valtiovierailultaan Kongoon. Seitsenpäiväistä matkaa oli jouduttu siirtämään pari kertaa, ensin koronan ja sitten Ukrainan sodan takia. Edellisen kerran Belgian kuningas vieraili entisessä siirtomaassa vuonna 2010, silloin kunkkuna oli Albert II. 

Philippe palautti Kongoon kasvonaamion, jonka belgialainen taidekauppias oli vienyt maasta 70 vuotta sitten ja joka kuului Tervurenin Afrikka-museon kokoelmiin. Palautus on lähtölaukaus laajalle projektille, jonka tavoitteena on palauttaa yli 80000 esinettä Afrikka-museon kokoelmista takaisin Kongoon (https://brabantinleijona.blogspot.com/2022/02/takaisin-kongoon.html). 

🙏

Paljon innokkaammin kuin tavaroiden palauttamisesta tai vierailukohteista keskusteltiin Philippen puheesta Kongon parlamentissa. Puheessaan kuningas ilmoitti pahoittelevansa syvästi kongolaisten kärsimyksiä Kongon vapaavaltion ja Belgian siirtomaavallan aikana. Tarkkaan ottaen hän ei siis pyytänyt anteeksi vaan esitti pahoittelunsa, sillä diplomatiassa sananmuodot ovat tärkeitä. Philippe oli lähettänyt vastaavan viestin kirjeitse presidentti Félix Tshisekedille jo vuonna 2020.

🙏

Belgian parlamentissa keskusteltiin kuninkaan puheesta heti seuraavana päivänä. Enemmän olisivat kuninkaalta odottaneet lähinnä vihreät ja sosialistit. Tosin heidänkin joukoissaan on tiettyä varovaisuutta, kun puhutaan anteeksipyynnön ja mahdollisten korvausten yhdistämisestä. Esimerkiksi vihreät ovat enneminkin kiinnostuneita lisäämään epäsuoraa kuin suoraa rahallista tukea. Selväsanaista anteeksipyyntöä vastustetaankin lähinnä kahdesta syystä, (1) sen pelätään johtavan miljardien korvausvaatimuksiin, joihin Belgialla ei olisi varaa tai (2) ajatellaan, ettei nykybelgialaisilla ole syytä tuntea syyllisyyttä menneisyyden tapahtumista. Jälkimmäinen pointti yhdistää erikoiset petikaverit, flaaminationalistit ja kommunistit. Nationalistien mielestä nykybelgien syyllistäminen on väärin ja mitä tulee menneiden vääryyksien rahalliseen korvaamiseen, Belgia voisi itse esittää vaatimuksia muutamalle Euroopan maalle. Kommunistit puolestaan näkevät Kongon monikansallisten suuryritysten riiston kohteena, jotenka kongolaiset ja belgialaiset ovat itse asiassa molemmat uhreja.       

Siirtomaahistoriaa ja myös siihen liittyviä korvausasioita on pohdittu parlamentaarisessa komiteassa vuodesta 2020 ja valmista loppuraporttia joudutaan poliittisten erimielisyyksien vielä odottamaan. Kovin suuren painoarvon antaminen kuninkaan puheelle vaikuttaa siis turhalta populismilta. Kun parlamentissa väännetään vuosikausia kättä siitä, mitä Keski-Afrikassa oikeasti tapahtui ja pitääkö Belgian maksaa entisille siirtomailleen korvauksia, tuskin Philippen yksittäiset puheet vaikuttavat mahdollisiin korvaussummiin juuri mitenkään.

🙏

Korvauksista puheen ollen, asiasta käydyssä väittelyssä on yksi mielenkiintoinen sivujuonne. Television keskusteluohjelmaan soitteli ihmisiä joiden mielestä, jos korvauksia ylipäänsä maksetaan, kuninkaan pitäisi maksaa ne itse. Näin pitäisi tehdä, koska Philippe on Kongon hankkineen ja vapaavaltion hirmuhallinnon perustaneen kuningas Leopoldin huonetta ja sukua. Saattaisi siinä nykyisen kuninkaallisen perheen määrärahat loppua nopeasti, jos he joutuisivat maksamaan niin suuria korvauksia, että niillä olisi kongolaisille jotain merkitystä. Tämän idean kannattajat näyttäisivät otaksuvan, ettei Belgian yli 50 vuotta kestäneeltä siirtomaa-ajalta jäänyt mitään korvattavaa, vaan asiat olivat tuolloin Kongossa, Ruandassa ja Burundissa ihan jees ja OK. Harva historioitsija allekirjoittaa tällaisen väitteen. 

🙏

Lopuksi täytyy vielä todeta, että yllä kuvattu mielipiteiden vaihto keskittyy melkein kokonaan vuotta 1960 edeltäneeseen aikaan. Monet ihmiset, sekä Kongossa että Belgiassa, kaipaavat avoimempaa keskustelua myös alueen myöhemmistä vaiheista. Mitä tapahtui Katangassa, Patrice Lumumban kohtalo (jota tutki parlamentaarinen komitea jo 20 vuotta sitten), Mobutun hirmuhallinto, Ruandan sisällissota 1990-luvulla jne, jne. Paljon on vielä avattavaa.