Hämmentävä yksityiskohta puoluejohtajista
Kun Keskusta pyöritti Marinin hallituksen alkuaikoina puheenjohtajakaruselliaan, oltiin Suomessa hyvin kiinnostuneita, onko kepun kulloinenkin kellokas varmasti mukana hallituksen puheenjohtajaviisikossa. Hallituksen toimintakyvystä huolehtiville suomalaisille ei siis riitä mikä tahansa ministerisalkku, vaan hallituspuolueiden johtajien pitää touhuta kaikkein kovimmassa ytimessä päätöksiä tekemässä ja vastuuta kantamassa.
💼
Belgiassa tilanne on aivan erilainen. Nykyisessä seitsemän puolueen Vivaldi-hallituksessa (vihreät, liberaalit ja sosialistit pohjoisesta ja etelästä sekä flaaminkieliset kristillisdemokraatit) ei ole ministerinä yhtään puoluejohtajaa. Tähän voisi tietysti todeta, että eihän kukaan tunne Yhdysvaltojen republikaanien tai demokraattienkaan puheenjohtajia, vaan amerikkalaisen politiikan parrasvaloissa pyörivät ihan eri naiset ja miehet. Belgiassa puheenjohtajat eivät kuitenkaan ole puoluehallintoa johtavia järjestöjyriä, vaan täysverisiä poliitikkoja ja vakiovieraita poliittisissa tilaisuuksissa ja telkkarin keskusteluohjelmissa. Esimerkiksi ranskankielisten sosialistien pj Paul Magnette on yksi maan tunnetuimmista poliitikoista, mutta hänelle riittää tällä hetkellä Charleroin pormestarin jakkara.
💼
Koska varsinaista päätöksentekovastuuta ei ole, puoluepomot saattavat joskus innostua kommentoimaan kiistanalaisia kysymyksiä turhankin avoimesti tai jopa hallituksen linjan vastaisesti. Seuraavassa pari esimerkkiä viime kuukausilta.
Georges-Louis Bouchez on hallituspuolue MR:n (ranskankieliset liberaalit) puheenjohtaja ja hänen ainoa vaaleissa hankittu mandaattinsa on Monsin kaupunginvaltuutetun paikka. Hän istuu myös senaatissa, mutta senaattoriksi hänet nimitettiin eikä valittu. Hän on näkyvä debatoija, joka ei vierasta kulmakarvoja nostattavia lausuntoja. Kun hallitus neuvotteli joulukuussa ja maaliskuussa Belgian energialinjauksesta, Bouchez heitteli vapaasti sekaan omia kommenttejaan. Maaliskuussa, pari päivää ennen kuin hallitus sopi ydinvoiman vähentämisestä ja ydinsähkön osittaisesta korvaamisesta suurilla kaasuvoimaloilla, Bouchez vaati kaasusta luopumista. Hän on jatkanut samanlaisten kommenttien jakamista myös hallituksen energiapäätöksen jälkeen. Tämä on omiaan mietityttämään muita hallituspuolueita; mikä on MR:n todellinen linja, sen ministerien vai sen pj:n?
Conner Rousseau johtaa puolestaan Vooruit-puoluetta (flaamisosialistit) ja on 29 vuotiaana yksi Belgian historian nuorimmista puoluejohtajista. Hän istuu Flanderin parlamentissa, mutta Belgian parlamenttivaaleihin hän ei ole vielä ehtinyt osallistumaan. Hän kohautti kansaa huhtikuussa Humo-lehdelle antamallaan haastattelulla. Rousseau totesi, että brysseliläisen Molenbeekin läpi kulkiessaan hän ei tunne olevansa Belgiassa. Molenbeekhän sai huonoa mainetta vuosien 2015-2016 terroristi-iskujen aikana, koska osa terroristeista oli syntynyt tai asui väliaikaisesti siellä. Rousseau väitti myös, että joissain kunnan kouluissa opetetaan arabiaksi eivätkä lapset opi flaamia tai ranskaa. Tämän väitteen useat opetusviranomaiset ja poliitikot kiistivät. Rousseaun kommentit herättivät paljon huomiota ja niitä kritisoitiin melkein kaikissa hallituskumppanipuolueissa. Vooruitin ranskankielinen sisarpuolue PS on ollut Molenbeekin vallankahvassa suurimman osan viimeisistä kolmestakymmenestä vuodesta ja nykyinen pormestari Catherine Moureaux oli hyvin tuohtunut Rousseaun kommenteista. Flanderin äärioikeistolainen VB sen sijaan riemuitsi ja pyysi Rousseauta mukaan ”islam safarille”, mielenosoitukseen, jonka nationalistit haluaisivat Molenbeekissä järjestää.
💼
Mistä sitten johtuu, että puoluejohtajat vierastavat liittovaltion hallitusta? Saattaa olla, että valtaoikeuksien siirtäminen liittovaltiolta alueille on vähentänyt hallituksen ja ministerisalkun arvostusta. Ilmiö ei tosin ole uusi, vaan Belgian poliittisen historian merkkihenkilöt ovat harvoin olleet yhtä aikaa puoleensa johdossa ja hallituksessa. Näyttäisi siis siltä, että harmaan eminenssin tai puskista huutelijan roolilla (kommentoijan näkökulmasta riippuen) on jo pitkä perinne.
Vaikka edellä kerrottu luo kuvan, etteivät puoluejohtajat kanna kummoista poliittista vastuuta, olisi väärin sanoa, ettei hommaan kuulu paineita. Puolueiden menestyksestä tai suosion laskusta ollaan ensimmäisenä kiittämässä tai syyttämässä pj:tä ja vaisun kannatuksen vuoksi puheenjohtajia eroaa tai erotetaan päntiönään. Toukokuussa kohtalon koki hallituspuolue CD-V:n (flaamikristillisdemokraatit) puheenjohtaja Joachim Coens, kun uusin mielipidetiedustelu osoitti hänen puolueensa olevan nyt Flanderin pienin.
Kommentit
Lähetä kommentti