Sata mittarissa

Tämä on sadas Belgia-pakinani tällä alustalla. Siksipä ajattelin kirjoittaa pienen katsauksen siitä, mitä on tullut kirjoiteltua ja kuinka paljon juttuja on luettu. 

 

Belgia on pieni vajaan 12 miljoonan asukkaan maa, jolla on aina päällä jonkinlainen identiteettikriisi. Ranskalainen valtiomies Talleyrand totesi kaksi vuotta itsenäistymisen jälkeen, etteivät Belgia ja sen kuningas tule kauan kestämään. Preussin kansleri Bismarck mietiskeli puolestaan vuonna 1866, ettei Belgia ole kestävä valtio, minkä mielipiteen jakoi Ranskan pääministeri Clemenceau ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä pohdiskeluissaan. Belgien ensimmäinen kuningas Leopold I valisti seuraajaansa Leopold II:ta, että Belgiassa ei ole minkäänlaista kansallistunnetta.  Näistä vähättelevistä kommenteista ja jatkuvista yhteisöjen välisistä riidoista huolimatta pian vietetään 200-vuotisjuhlia. Jos belginationalismi onkin hyvin vähäistä, yhteisö- ja paikallistason yhteenkuuluvuudentunne ja touhuamisinto ovat vahvoja. Kun väentiheys on Euroopan suurimpia, aina sattuu ja tapahtuu jotain tarinoinnin arvoista.  

 

Ensimmäinen pakinani ilmestyi tammikuussa 2021 ja se käsitteli Belgian hallintomallia. Muutenkin alku oli didaktisen poliittinen, sillä toisessa jutussa kerroin hallitusten muodostamisista ja kolmannessa kuntarakenteesta. Kaiken kaikkiaan poliittisia ja hallinnollisia tarinoita näyttää tulleen eniten, kaikkiaan 31 kappaletta, ja niillä on ollut sekä absoluuttisesti että suhteellisesti eniten lukijoita.  Seuraavaksi eniten on juttuja kulttuurista ja tavoista sekä luonnosta ja matkailusta, kummastakin aihealueesta parikymmentä pakinaa. Loput kertomukset ovatkin sitten aiheiltaan sekalaista silppua skandaaleista koulutuksen kautta Belgian historiaan.  

Lukijamäärät ovat vaihdelleet melko paljon. Kaikkiaan juttuja on klikattu noin 8500 kertaa ja lukijoiden mielestä mielenkiintoisin otsikko on ollut ”Belgiksi”, jonka alla julkaistu juttu kertoo kansallisuudenhankintaprojektistamme. Tästä byrokraattisesta prosessista on oltu kiinnostuneita parisataa kertaa. Muutenkin listakärki on melko poliittishallinnollinen, sillä seuraavaksi eniten on luettu Brysselin hallinnon vaikeuksista kertovaa ”Bye Bye Brussels” -tarinaa ja kolmanneksi kaikkein ensimmäistä artikkeliani Belgian hallintomallista. 

Kaikkein vähiten ovat kiinnostaneet historialliset aiheet. Floreffen luostarin 900-vuotisjuhlista kertova ”Mene luostariin” ja toisen maailmansodan aikana natsien kanssa sopuilleiden henkilöiden kuulusteluista tarinoiva ”Arkistojen kätköistä, mullasta maan...” löytyvät suosikkilistan pohjalta. Molemmat ovat kiinnostaneet lukijoita vain parikymmentä kertaa. Myöskään neljän korona-aiheisen jutun lukijamäärät eivät päätä huimaa. Kommentteja on tullut julkaisusivuston kautta vain muutamia. Facebookissa kommentteja on muistaakseni ollut jonkin verran enemmän, mutta ne ovat jo kadonneet kyberavaruuteen.   

Kuten aiemmin totesin, Belgiassa riittää jutunjuurta. Esimerkiksi ruokajuttuja on tullut julkaistua vain pari kolme, mutta ne ovat olleet melko luettuja. Koska jokaisella kunnalla on oma torttu, kakku tai leivos, jo pelkästään ruokaperinteitä tutkimalla pystysi laatimaan tukun pakinoita. Jalkapallo- ja pyöräilyhullussa maassa riittää myös urheiluaiheita.  Eikä se poliittinen elämäkään millään lailla tylsää ole.