Bye Bye Brussels?

Kesäkuun yhdeksäs tulee kuluneeksi tasan vuosi Belgian parlamenttivaaleista. Liittovaltiossa kun eletään, kansanedustajia valittiin yhteensä neljä eri porukkaa Belgian, Flanderin, Vallonian ja Brysselin parlamentteihin (ks. pakina ”Vaalitulospalvelu”).  Vaalien jälkeen alkoivat hallitusneuvottelut. Ennakkopeloista huolimatta Belgian liittovaltion hallituksen muodostaminen ei tuottanut uutta maailmanennätystä, vaan koalitio saatiin kasaan tammikuussa noin kahdeksan kuukautta vaalien jälkeen (ks. pakina ”Belgian uusi hallitus”). Valloniassa homma kävi helposti, kun liberaalien MR ja kristillisdemokraattien les Engagés saivat kimpassa enemmistön ja hallitus oli kasassa melkein vaali-iltana. Flanderin hallituksen muodostaminen oli hieman vaikeampaa ja sopuun kolmen puolueen hallituspohjasta (flaaminationalistien N-VA, sosialistien Vooruit ja kristillisdemokraattien CD&V) päästiin syyskuun lopussa. 

Jäljelle on jäänyt kaksikielinen Bryssel. Hallituksen kokoaminen on tuottanut äärimmäisen suuria vaikeuksia, sillä puoluekartta on hajanainen ja säännöt edellyttävät, että enemmistöhallituksen takana pitää olla yli puolet kummankin kieliryhmän edustajista.  Ranskankielisten liberaalien MR on suurin puolue, mutta se ei saa tarpeeksi tukea muilta ranskankielisiltä puolueilta, sillä sen kannoilla tulevat ranskankieliset sosialistit PS ja ainoa valtakunnallinen puolue kommunistien PVDA/PTB. Flaamien puolella tilanne on myös hankala, sillä pienehkö paikkamäärä on pirstaloitunut kuuden ryhmän kesken, joista suurin on vihreiden Groen ja toiseksi suurin ”Team Fouad Ahidar”. Ahibar on entinen flaamisosialistiedustaja, joka ajautui puolueensa kanssa riitoihin mm. rituaaliteurastuksia ja Gazaa koskevien mielipide-erojen vuoksi. Kun ottaa huomioon, kuinka monet puolueet eivät suin surminkaan suostu yhteistyöhön toistensa kanssa, enemmistön muodostaminen on miltei matemaattisesti mahdotonta. 

💔

Miksi alueelliset hallitukset ovat tärkeitä? Monet niiden tehtävistä koskettavat tavallista kaduntallajaa enemmän kuin Belgian hallituksen touhut. Esimerkiksi suurin osa asumiseen liittyvistä säännöistä, prosesseista ja tukimuodoista riippuu alueista. Rakennusluvissa, energiaremonteissa, ympäristönsuojeluohjeissa, sähkönjakelussa ja asunnonvuokrauksen säännöissä on suuria eroja alueiden välillä. Liikenneinfrastruktuuri, valtionrautateitä luukunottamatta, kuuluu alueiden rooteliin ja niinpä miljardiluokan hanke rakentaa uusi pohjois-etelä -suuntainen metrolinja seisoo, koska Brysselissä ei ole hallitusta käsittelemään paisunutta kustannusarviota. Ei mikään iloinen asia avoimen metrokuopan vierellä asuville tai bisnestä pyörittävälle. 

Perus- ja yliopistokoulutus on hajautettu eikä Belgian opetusministeriötä tai -ministeriä ole olemassakaan. Lasten ja nuorten valistamisesta vastaavat perustuslain mukaan kieliyhteisöt, mutta flaamien kieliyhteisö on sulautettu Flanderin hallitukseen. Ranskankielisellä puolella on erillinen kieliyhteisö, jonka hallituksen nimittää Vallonian parlamentti yhdessä Brysselin ranskankielisten kansanedustajien kanssa. Opetuksen rahoitus riippuu alueiden taloudellista tilanteista ja niinpä Flanderissa koululaitos käyttää jokaista koululaista kohden noin 20 % enemmän euroja kuin ranskankielinen puoli. 

💔

Ei ole ihme, että moni on turhautunut Brysselin tilanteeseen ja se nähdään jopa eksistentiaalisena ongelmana. Sen jälkeen, kun Belgian liittovaltio vuonna 1970 luotiin, Bryssel oli pitkään limbotilassa. Flanderille ja Vallonialle perustettiin välittömästi omat instituutiot, mutta Brysselissä se ei onnistunut lähinnä flaamien vastustuksen vuoksi. Brysseliä hallitsi kolmen ministerin komitea, joka nautti Belgian parlamentin luottamusta. Jätehuollosta, liikenneinfrastruktuurista ja muista käytännön tehtävistä vastasi alueen 19 kunnan kuntainliitto. Sopuun päästiin vasta vuonna 1989, jolloin perustettiin Brysselin parlamentti, hallitus sekä muut hallintoelimet ja pidettiin vaalit. Pääkaupunkiseutu ei kuitenkaan päässyt samalle viiivalle Flanderin ja Vallonian kanssa, sillä se ei saa muuttaa omia hallintoelimiään eikä sen hallitus saa antaa asetuksia, vaan alemman tason lakitekstejä ”määräyksiä”. Bryssel on siis osittain valtakunnan hallituksen holhouksessa.

Brysselin itsenäisyyteen skeptisesti suhtautuville nykytilanne on osoitus siitä, että homma ei toimi. ”Minähän sanoin jo 1980-luvulla” -tyylisiä jälkiviisaita kommentteja näkyy siellä ja täällä. Alue on taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvin hajanainen ja kuntien välinen eriarvoisuus valtava. Se näkyy tietenkin vaalituloksessa. Vauraimmissa kunnissa hallitsevat liberaalit ja köyhimmissä sosialistit tai kommunistit. Sen lisäksi muslimivaltaisissa kunnissa äänestetään Team Fouad Ahidarin kaltaisia ryhmiä ja bobo (bourgeois-bohème) -kortteleissa vihreitä. Siksi varsinkin oikeistossa on alkanut kuulua Brysselin hajottamisella flirttailevia ääniä.  Kun sosialistit julkaisivat pari viikkoa sitten uuden sosialistit-kommunistit-vihreät -koalitioehdotuksen, rikkaan Ukkel/Uccle -kunnan liberaali (MR) pormestari Boris Dilliès huudahti näkevänsä kuntansa mieluummin osana Flanderia kuin kommunistien johtamaa Brysseliä. MR:n Brysselin alueen puheenjohtaja David Leisterh totesi jo aiemmin, että ”Brysseliä ovat liian kauan hallinneet ne, jotka siellä asuvat” viitaten selvästi siihen, alue pitäisi ottaa valtion holhoukseen. Suurelle osalle flaameista Bryssel on aina ollut jonkinlainen Flanderin ja Vallonian ”pikkusisar” ja sen itsenäisyys kyseenalainen. Pääministeri Bart de Wever (flaaminationalistien N-VA) kommentoi tilannetta toukokuussa toteamalla, että Bryssel pitäisi ottaa liittovaltion taloudelliseen holhoukseen, jotta sille saataisiin uusi budjetti ja sen talous kuntoon. 

 💔

Vielä 15 vuotta sitten kaikki Brysselin ranskankieliset taistelivat yhtenä rintamana flaameja vastaan BHV-vaalipiiririidassa, mutta nyt jotkut puhuvat avoimesti Flanderiin liittymisestä tai alueen hajottamisesta. Merkille pantavaa on, ettei ranskankielinen pormestari Dilliès sanonut haluavansa liittyä Valloniaan, vaan nimenomaan Flanderiin. Tämä osoittaa, että oikeiston ajatuksissa kieliriita on väistymässä taka-alalle taloudellisten ja ideologisten näkökohtien tieltä. Lopuksi pitää kuitenkin todeta, että kaikkien puolueiden virallinen tavoite on enemmistöhallituksen perustaminen ja Brysselin koossapitäminen. Hajoamispuheet kuitataan yksittäisten henkilöiden mielikuvituksen lentona. Joten kaipa se hallitus jonain kauniina kesäisenä päivänä vielä nimitetään.