Kunnallispolitiikkaa

Ostimme 15 vuotta sitten uuden jääkaapin. Diiliin kuului kotiinkuljetus ja tietämättöminä ulkomaalaisina annoimme osoitteeksemme kadunnimen, talonnumeron, postinumeron ja postitoimipaikan (kunnan). Kun toimitusaika koitti, ei jääkaappia näkynyt ja joltisenkin odottelun jälkeen kuljetusfirmasta soitettiin, ettei kuski löydä teidän taloa, oletteko kenties antaneet väärän osoitteen? Puhelimessa kuvailtujen maamerkkien avulla kuski löysi lopulta perille ja kummasteli voimakkain sanankääntein, miten ihmiset eivät tiedä missä asuvat. Ripitys sisälsi myös sekavaa kuvausta maaseudun kylistä ja Brysselin alueen kunnista. Tuohon aikaan navigointilaitteet olivat uutta ja kuljettajan vuodatuksesta saattoi olettaa, että hän oli yrittänyt arvata missä kylässä asumme ja kirjoittaa arvaamaansa nimen kunnan nimen paikalle.

Ensin voisi ajatella, että olipa pöljä kuski. Hänen puolustuksekseen täytyy kuitenkin todeta, että sekaannuksen syy saattoi olla Belgian kuntajako tai oikeastaan miten ihmiset jaon näkevät. Maan kuntarakenne uudistettiin vuonna 1977 tavalla, joka on kuin jokaisen Kepua vastustavan suomalaispoliitikon toiveunesta. Kuntien määrä putosi uudenvuoden yönä yli 2300:sta alle kuuteen sataan.  Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa pienemmällä, 10 miljoonan asukkaan (vuonna 1977) alueella se oli raju muutos. Olivathan kunnat ennen uudistusta pieniä isä Camillon kyliä, joissa kirkontornista näki aina parin muun kuntakeskuksen kirkontornit. Esimerkiksi jääkaappikaupan aikainen asuinkuntamme muodostui viidestä vanhasta kunnasta.

Vuosikymmenten aikana kehittyneet tottumukset muuttuvat hitaasti. Varsinkin varttuneempi polvi puhuu vieläkin vanhoista kunnista, eikä hallinto anna nuorempienkaan unohtaa menneitä aikoja. Belgian maaseudulla liikkuessa voi nähdä teiden varsilla kunnannimikylttejä, joissa on kaksi erikokoisilla kirjaisimilla tekstattua paikannimeä. Tälle kylttipolitiikalle on olemassa oma ohjeistuksensa, isompi teksti on itsenäisen kunnan nimi 1.1.1961 (ranskaksi ”section”, ”commune avant fusion” tai ”ancienne commune” ja flaamiksi ”deelgemeente”) ja pienempi teksti on nykykunnan nimi. Tämä, jos mikä, on omiaan sekoittamaan kulkijoiden ja jakelukuskien päät.

Brysselin nimi esiintyy kartalla kahdella tasolla. Belgian liittovaltion yksi osavaltioista on Brysselin pääkaupunkiseutu johon kuuluu 18 kuntaa. Yksi näistä kunnista on Bryssel (Bruxelles-ville, Stad Brussel), joka näyttää kartalla hyvin mielenkiintoiselta lonkerolta, sillä se kattaa lähinnä Belgian hallintorakennuksien ja kuningashuoneen alueita sekä palasen pääkaupunkiseudun pohjoisosaa. Asukkaita Brysselin kunnassa on vähemmän kuin Oulussa. 

 👈👉

Koska Belgiassa ollaan, kunnalliselämään liittyy myös kielipolitiikkaa. Yleensä kunnat ovat joko ranskan- tai flaaminkielisiä sekä pääkaupunkiseudun kaikki 18 kuntaa kaksikielisiä. Periaatteessa kunnantalolla saa palvelua vain kunnan virallisella kielellä, mutta käytännössä tilanteet vaihtelevat. Asuimme kauan sitten flaamikunnassa, jossa palvelua sai myös ranskaksi, tosin apulaiskunnanjohtaja joutui pyytämään sitä julkisuudessa anteeksi(!).

Kuntia, joissa asuu huomattava joukko ”vääränkielistä” asukkaita kutsutaan ”palvelukunniksi” (Communes à facilités, faciliteitengemeenten) ja palveluita tarjotaan ja kouluja ylläpidetään myös toisella tai kolmannella kotimaisella. Niistä suurin osa on ranskankielisiä palveluita tarjoavia flaamikuntia (12). Neljässä ranskankielisessä kunnassa saa flaaminkielistä ja kahdessa saksankielistä palvelua. Lisäksi on yhdeksän kuntaa, joissa saksa on pääkieli, mutta ranskallakin autellaan. 

”Palvelukunnat” hiertävät flaamien ja vallonien suhteita monella tavalla. Tavan takaa uutisoidaan paikallisista konflikteista, jotka johtuvat rajallisista palveluista ja vaalien aikoihin on aina riitoja äänestyskutsujen, -listojen yms. kielistä. Poliittisella tasolla vallitsee erimielisyys, miksi näitä kuntia on ylipäänsä olemassa. Monet flaamit ajattelevat, että Flanderin ”palvelukunnat” ovat väliaikainen järjestely, joka tulisi lopettaa kun kaikki asukkaat ovat oppineet flaaminkielen. Ranskan- ja saksankieliset eivät näe asiaa samalla tavalla ja uskovat, että kylä- ja kuntatason monikielisyys tulee säilymään hamaan tulevaisuuteen. On selvää, että paikallinen kielipolitiikkaa tulee olemaan (jälleen) korkealla tulevien kuntavaalien ja parlamenttivaalien agendalla.