Väestötilasto
Belgian tilastokeskus Statbel julkaisi keskiviikkona 11. kesäkuuta uuden väestötilaston. Valtakunnassa oli tämän vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä 11 825 551 asukasta, mikä on noin 62 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. Luonnollinen väestönkasvu (syntymien ja kuolemien suhde) oli 3800 pakkasella, mutta muuttotase puolestaan noin 66 000 henkilöä plussan puolella, joten väestö jatkoi kasvuaan muuttoliikkeen ansiosta. Maahan muutti 194 212 henkilöä, kun taas 128 168 ihmistä päätti karistaa Belgian pölyt (tai mudat) kengistään. Koko maan väestöntiheys on 385 asukasta / km²
On harvinaista, että luonnollinen väestönkasvu on negatiivinen. Koronavuonna 2020 se oli peräti 13 111 miinuksella ja myös vuonna 2022 syntymiä oli vähemmän kuin kuolemia (-2700). Ennen koronaa pitää mennä aina toisen maailmansodan aikaisiin tilastoihin löytääkseen negatiivista luonnollista väestönkasvua.
Naisilla on väestössä pieni enemmistö, sillä sataa naista kohden löytyy vain 97 miestä. Väestön keski-ikä on 42 vuotta, joka on hieman korkeampi kuin aiemmin. Alaikäisiä on 19 % ja yli 65 vuotiaita 20 %. Tämäkin suhde muuttuu vuosittain vanhemman väestön ”eduksi”. Yli kahdeksankymppisiä on 5,6 %, kun heitä oli vuonna 1995 reilut kolme prosenttia ja satavuotiaitakin oli vuoden vaihteessa yli 3000 (2 632 naista ja 540 miestä). Eri alueiden väestöpyramidit poikkeavat siinä mielessä toisistaan, että Flanderin ja Vallonian osalta ne kuvaavat selvästi ikääntyvää (iäkästä) väestöä, kun taas Brysselissä nuoret aikuiset (alle 35 vuotiaat) hallitsevat.
Alueista eniten porukkaa asuu Flanderissa, jonka väkiluku on 6 864 766. Sen luonnollinen väestönkasvu oli miinus 3600, mutta sekä kansainvälinen (+32 995) että Belgian sisäinen (+13 926) muuttosaldo osoittivat vahvaa kasvua. Flanderin väestöntiheys on 504 asukasta / km²
Vallonian väkiluku on 3 704 990, joka on liki 13 000 enemmän kuin 1.1.2024. Sielläkin oli vähemmän syntyneitä kuin kuolleita (-5 522), mutta sekä valtakunnan sisäisessä muuttoliikkeessä että kansainvälisissä muutoissa viivan alle jäi positiivinen luku. Maailmalta tuli Valloniaan yli 13 000 muuttajaa enemmän kuin sieltä häipyi ulkomaille ja muilta alueilta (lähinnä Brysselistä) tuli noin 4000 asukasta enemmän kuin niille muutti. Mainittakoon vielä, että Vallonian sisällä olevaan saksankieliseen yhteisöön kuuluu vajaat 80 000 henkilöä. Valloniassa majailee 219 asukasta jokaista neliökilometriä kohden.
Brysselin pääkaupunkiseudulla asuu 1 255 795 henkilöä ja kasvua oli reilut 6 000 edelliseen vuoteen verrattuna. Brysselin lukemat poikkeavat muista alueista kahdella tapaa: luonnollinen väestönkasvu on positiivista (+5 330) ja valtakunnan sisäisessä muuttoliikkeessä tuli tappiota (-17 993). Koronan aikaan alkanut väestöpako maalaisempiin maisempiin jatkuu siis edelleen. Autoileva väestö syyttää tilanteesta myös viime vuosina pääkaupunkiseudulla toteutettuja autoliikenteen rajoituksia. Brysselin kansainvälinen muuttoliike on sen sijaan vahvasti positiivista (+19.398). Pääkaupunkiseudun väestöntiheys on 7 732 asukasta /km².
Keitä nämä kuningas Filipin ja kuningatar Matildan alamaiset sitten ovat? ”Alkuperäisiä belgejä” on 64 %, ulkomaalaistaustaisia belgejä 22 % ja ulkomaalaisia vajaat 14 %. Ulkomaalaistaustaisiin belgeihin lasketaan kaikki, jotka ovat hankkineet valtakunnan passin (11 % koko väestöstä) tai jotka ovat syntyneet belgeiksi, mutta jompikumpi vanhemmista on ulkomaalainen (11 % väestöstä).
Alueelliset erot ovat suuria. ”Alkuperäisiä belgejä” on Flanderin asukkaista n. 72 %, Vallonian asukkaista vajaat 64 % ja brysseliläisistä 22 %. ”Uusia belgejä” on flanderilaisista 17 %, vallonialaisista 25 % ja pääkaupunkiseudun asujaimistosta melkein 41 %. Ulkomaalaiset ovat keskittyneet hyvin selvästi Brysseliin (37 % koko kaupunkiseudun asukasluvusta). Flanderissa ja Valloniassa heidän osuutensa jää kummassakin noin yhteentoista prosenttiin.
📈
Summa summarum: Belgian väkiluku kasvaa hiljalleen, väestö vanhenee ja asujaimisto - varsinkin Brysselissä - kansainvälistyy.
Lähde: https://statbel.fgov.be/fr/themes/population/structure-de-la-population



Kommentit
Lähetä kommentti