Marokkolaiset Belgiassa
Lauantaina 17. helmikuuta tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Belgia allekirjoitti Marokon kanssa sopimuksen työvoiman liikkuvuudesta maiden välillä. Sopimuksen perintönä marokkolaiset ovat nykyään Belgian suurin ulkomaalaistaustainen ryhmä, sillä vuonna 2020 maassa oli noin 550 000 ensimmäisen tai toisen polven marokkolaista (4,8% koko väestöstä, 18% brysseliläisistä, 6% vallonialaisista ja 1,7% flanderilaisista).
Aikakausi ”30 loistavaa vuosikymmentä” alkoi toisesta maailmansodasta ja päättyi 1970-luvun öljykriisiin. Sinä aikana tuotanto ja kulutus kasvoivat lähes tauotta kaikissa läntisissä teollisuusmaissa. Suuret ikäluokat varttuivat aikuisiksi ilman työttömyyden pelkoa samalla, kun uusia kulutus- ja viihdeteollisuuden tuotteita tuli markkinoille lähes vuosittain. Jotta perustuotanto pysyi mukana hurjassa menossa, tarvittiin halpaa työvoimaa. Belgian kaivos- ja metalliteollisuudella oli jatkuva työvoimapula ja työväkeä etsittiin rajojen ulkopuolelta. Belgia sopi vuonna 1946 Italian kanssa työvoiman värväämisestä hiilikaivoksiin. Kun 136 italialaista kaivosmiestä kuoli Bois du Cazierin hiilikaivosonnettomuudessa vuonna 1956 (kokonaisuhriluku 262), Italia purki sopimuksen. Sopimuksen purkamista edesauttoi Italian oman teollisuuden kasvu, joten väkeä kannattanut enää lähettää ulkomaille. Belgia teki vastaavia sopimuksia Kreikan ja Turkin kanssa ja työväkeä tuli myös muista Välimeren ympäristön maista. Niinpä ”loistavien vuosikymmenten” aikana kaivoksissa työskenteli enemmän siirtolaisia kuin belgialaisia.
-------
Marokkolaisia oli ollut Belgiassa töissä jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta silloin he tulivat ja menivät pienissä miesporukoissa suhdannevaihteluiden mukaan. He katosivat maasta lähes kokonaan 1920-luvun lopulla alkaneina lamavuosina ja vuonna 1960 maassa oli vain hieman yli 400 marokkolaista. Vuonna 1956 itsenäistynyt Marokko kärsi työttömyydestä ja elintarvikepulasta ja neuvotteli aktiivisesti siirtolaissopimuksista eri teollisuusmaiden kanssa. Belgian lisäksi se sopi 1960-luvulla työvoiman lähettämisestä ainakin Länsi-Saksaan, Ranskaan ja Hollantiin. Marokon hallitus suosi erityisesti berberiväestön muuttoa ulkomaille rauhoittaaksen maan sisäisiä jännitteitä. Siksipä esim. Belgiassa asuvat marokkolaisperheet puhuvat kotikielinään melkein yhtä paljon berberikieliä kuin arabiaa (siis ranskan tai flaamin lisäksi).
-------
Vuonna 1964 allekirjoitettu sopimus mahdollisti selvästi laajemman ja pysyvämmän siirtolaisuuden kuin maailmansotien välisen ajan järjestelyt. Maahan otettiin aluksi duunareita, mutta jo kolmen kuukauden työrupeaman jälkeen sai työläisen perhe tulla mukaan Belgiaan. Vuonna 1965 päätettiin, että vähintään kolmelapsisen perheen matka- ja muuttokuluista puolet maksettiin valtion kukkarosta. Virallisen rekrytoinnin rinnalla lisääntyi myös pimeä maahanmuutto, sillä sopimuksen määrittelemät valintaprosessit koettiin mutkikkaiksi (esim. kaksiosainen lääkärintarkastus). Sopimuksen mukaan siirtotyöläisillä piti olla samat työolosuhteet, palkat ja sosiaaliedut kuin belgityöläisillä. Käytännössä homma ei mennyt ihan niin, vaan alusta saakka uutisoitiin siirtotyöläisten pienemmistä palkoista. Heille tavattiin antaa myös raskaimmat hommat ja esim. yleisradio RTBF:n viime viikolla haastattelema entinen terässulattolainen kertoi tehneensä töitä seitsemän päivää viikossa ja onnettomuuksien olleen yleisiä.
-------
Kun Belgian talouskasvu sakkasi vuonna 1974, tyäläisten vastaanottaminen lopetettiin, mutta kaikille maassa olleille marokkolaisille annettiin oleskelulupa. Heitä oli tuolloin yhteensä yli 40000. Maahanmuutto on jatkunut näihin päiviin saakka ja tänne on tultu mm. opiskelemaan tai maassa jo asuvien sukulaisten luo. Vaikka työpaikat olivat alunperin Vallonian kaivos- ja teollisuusalueilla, suurin osa perheistä on asettunut Brysseliin.
-------
Ottaen huomioon marokkolaisten suuren määrän on luonnollista, että heitä on mukana useilla eri elämänalueilla. Viime vaalien jälkeen liittovaltion, Flanderin, Brysselin ja Vallonian parlamenteissa oli melkein kolmekymmentä marokkolaistaustaista kansanedustajaa. Heitä on mukana taidemaailmassa mm. näyttelijöinä, ohjaajina ja laulajina. Soufiane Eddyani on yksi suosituimmista flaaminkielistä räppäreistä, Douzi on myynyt kymmeniätuhansia levyjä ja lauloi Jason Derulon kanssa vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen virallisen kisabiisin ja näyttelijä Yassine Fadelin kasvot ovat tulleet tutuiksi useissa ranskalaisissa ja belgialaisissa elokuvissa sekä sellaisissa TV-sarjoissa kuin the Missing ja Homeland. Tanssija ja koreografi Sidi Larbi Cherkaoui on luonut tanssiesityksiä eri puolilla Eurooppaa ja palkittu mm. Edinbourgh Fringe First Awardilla vuonna 1999. Tunnetuin urheilija on juuri uransa lopettanut Marouane Fellaini, joka pelasi 87 maaottelua ja teki niissä 18 maalia. Belgo-marokkolainen sopimus jäi allekirjoittamishetkellään 60 vuotta sitten vähälle huomiolle, mutta on rikastuttanut hyvin näkyvällä tavalla belgialaista elämää.
Kommentit
Lähetä kommentti